Relino Pipe Oy Ab
fin sve

Viemärin sukitus parhaalla laadulla

Viemärin sukitus on menetelmä, jossa viemäri puhdistetaan mekaanisesti, huuhdellaan ja kuvataan, jonka jälkeen vanhan viemärin sisään asennetaan epoksihartsilla kyllästetty huopasukka. Kuivuttuaan muodostaa sukka pitkäikäisen kulutusta ja kemikaaleja kestävän uuden putken vanhan sisään. Sukitusmenetelmä on paras ja kustannustehokkain vaihtoehto pitkissä ja halkaisijaltaan suurissa linjoissa joissa on vähän haaroja. Sukitus soveltuu hyvin myös sadevesiviemärilinjojen uudistamiseen.

Kokosukituksessa sukitetaan pohjaviemärin lisäksi myös nousuviemärit ja asuntojen haaroitukset, tällöin työt tehdään useimmiten nousulinja kerrallaan ja viemärinkäyttökatko linjaan liittyvissä asunnoissa on pääosin 5 työpäivää. Kokosukituksessa käytämme tarvittaessa haarakohdissa tehdasvalmisteista haarakappaleita.

Sukituksessa käytetään epoksihartsilla kyllästettyä huopasukkaa, joka erityisesti tähän työmenetelmään suunnitellun koneen ja paineilman avulla puhalletaan tiivisti uudistettavan putken sisään. Epoksihartsin kuivuttua on alkuperäisen viemärin sisään muodostunut uusi putki. Tämän jälkeen putkessa olevat haarat avataan erikoistyökalujen avulla.

Kokosukituksessa työn asuntokohtainen kesto on 1 – 2 työpäivää ja viemärin käyttökatko riippuen samassa linjassa olevien asuntojen määrästä 1 – 2 viikkoa.

Sukitus sopii kaikkiin kohteisiin omakotitaloista kerrostaloihin ja sekä sadevesi- että jätevesiverkostoihin. Parhaimmillaan sukitus on pitkissä ja halkaisijaltaan suurissa linjoissa.

Sukitus - sukitusrumpu
Sukitus - sukitusrumpu

Sukitus - rumpu valmiiksi
Sukitus - rumpu valmiiksi
Sukitus - putket puhdistetaan renssillä ennen sukitusta
Sukitus - putket puhdistetaan renssillä ennen sukitusta

Sukitus - kohteessa valmiina työhön
Sukitus - kohteessa valmiina työhön


Miten voimme auttaa?

Tavoitteemme on tarjota markkinoiden kustannustehokkain ja laadukkain viemäriverkoston uudistusvaihtoehto. Jos jätevesijärjestelmän remontointi on ajankohtaista, ota yhteyttä ja kerro meille kohteestasi. Katsotaan yhdessä miten voimme auttaa.

Ota yhteyttä